Tuhdimmat Tahdit -festarin pääesiintyjinä Amorphis ja Stratovarius
Nokialainen raskaamman rockin ja metallin festivaalina tunnettu Tuhdimmat Tahdit järjestetään tänä vuonna neljättä kertaa Club Pinnan ja Harju-Centerin piha-alueella, johon kohoaa tuttuun tapaan festivaaliteltta. Alue on kokonaisuudessaan K-18, joten koko festivaalialue toimii anniskelualueena. Heinäkuun viimeiseen viikonloppuun (26.-27.7.) paikkansa vakiinnuttanut festivaali on kiinnittänyt perjantain pääesiintyjäksi Amorphiksen ja lauantain päättää yksi Suomen menestyneimmistä vientiyhtyeistä Stratovarius. Bändi julkaisi juuri musiikkilehdistön ylistämän "Nemesis"-albumin.
Festivaaleilla esiintyvät liki kaikissa musiikkilehtiäänestyksissä kärkisijat kahmaissut punk-yhtye Pää Kii sekä huikeassa nosteessa oleva genretoveri Nyrkkitappelu. Raskaampaa rokkia, tiukkaa soitantaa, tarttuvia kertsejä ja metallikaahausta edustaa tamperelainen, Uniklubi, My Fate ja Bloodpit yhtyeiden jäsenistöstä koostuva Egokills. Tuhdimmat Tahdit tarjoaa myös industrial-osastoa 2 Times Terrorin toimesta sekä kuoloa ja doomia Lurk-yhtyeen voimin. Paikallista verta edustaa paluun tehnyt Purtenance, jonka debyyttilevystä tuli tänä vuonna kuluneeksi 20 vuotta. Lisää julkistuksia on vielä luvassa.
Lisätiedot:
Promoottori Kari Penttinen, kari(at)clubpinta.fi, 0400 553 585
Markkinointi / ravintolatoiminta, Kalle Rautalin, kalle(at)clubpinta.fi
Ohjelma
Perjantai 26.7.: Amorphis, Egokills, Pää Kii, Lurk, Purtenance
Lauantai 27.7.: Stratovarius, Finntroll, 2 Times Terror, Nyrkkitappelu, Drawn Awake
Liput
Ennakkolippuja myy Tiketti.
Lippujen hinnat
2pv ennakko: 55 €
Pe ennakko: 42 €
La ennakko: 42 €
Hintoihin lisätään mahdolliset toimituskulut.
Sijainti
Tuhdimmat Tahdit -festari järjestetään Nokialla Club Pinta -baarin ja Harju-Centerin edustalla.
